Johanna Venho: Syntysanat

"Muistan ajatelleeni, että alan ottaa elämästä napakammin kiinni: en enää päästä isoja hetaleita unohtumaan, päässä kipinöiviä ajatuskulkuja liukenemaan päivien yhdentekevyyteen, uskoen että niitä tulee yhä lisää, uusia, ehtymättömästi, elämä tarjoaa ja jakaa tuhlaillen kuten tähänkin saakka. Miksi, jos niin olisi, niin monet kääntyvät keski-iässä selin tulevaan ja on kuin loppumatka olisi aiemmin tapahtuneen muistelemista ja kertausta? Lapsuusmuistoja, nuoruuden väkevyyttä ja ajelehtimista, ruuhkavuosien kasojen perkaamista, yritystä tallettaa mikä talletettavissa on?"
(Johanna Venho: Syntysanat, WSOY 2011)

Ensin minulla oli tuo kuva ja ihan vääränlainen kirja. Ne eivät rimmanneet yhtään, ja ajattelin jo, että säästäisin sulat johonkin tulevaan, mutta sitten sainkin luettavakseni Johanna Venhon ensimmäisen romaanin, Syntysanat. Kirjan lauseet liukuivat minua kohti, sulkia tippui, käsivarsia kutitti - kirjan lukevat ymmärtävät kyllä.

Kuten joku saattaa muistaa, Johanna Venhon Tässä on valo -runokokoelma on minulle hirvittävän rakas. Osittain samojen teemojen kanssa ollaan tekemisissä Venhon romaanissakin: en tiedä ketään toista, joka osaisi vangita äitiyden sanoin samalla tavalla kuin Venho. Ei suojaa ole. Se on satua. Mutta hetken voin pitää sinua sylissä. Lapset ovat voikukansiemeniä, ohuinta lasia, ja nainen voi elää symbioosissa, hoivata, elää hoivattavistaan.

Syntysanoissa kohtaavat hoivaava äiti, Mesi, ja täysin toisenlainen nainen, itselleen, rakkauksilleen, töilleen elänyt kirjailija Hanna. Ensimmäinen on tuulensuojattu vaimo, toinen tietää, että on opittava: putoamaan ja kompuroimaan jaloilleen. Eipä muulla enää niin väliä ole. He kulkevat toisiaan kohti, ovat erillisiä ja kaikin tavoin erilaisia, mutta silti melkein kuin saman ihmisen kaksi eri puolta tai kohtaloa. Toisissaan he näkevät itsensä, toistensa takia heidän kummankin muistot alkavat ryskyä esiin.

Mesin lisäksi kirjassa on muunkinlaisia äitejä, mutta Syntysanat ei ole vain äitiyskirja. Siinä avataan kirjailijuutta, ollaan Venetsiassa, pohditaan, mitä on vaimous, millaista voimaa sanoilla on: on sanoja, jotka on sanottava syntyäkseen. Näiden lisäksi Syntysanoissa on ennennäkemättömän hienoa lyijykynäviivaa, siivekäs nainen ja kaikki se viisaus, jota loistavissa kirjoissa aina on. Tuntuu ihan, että Syntysanat luettuaan voisi elää säkenöiden elämänsä loppuun asti.

Täällä omalla sohvallani ei juuri nyt säkenöi kovin kirkkaasti ainakaan, mutta haluan vielä sanoa, että on ihana lukea tällaisia kirjoja, jotka ovat yksityiskohtiakin myöten tarkkaan harkittuja. Herkuttelin salahuvina miettimällä erilaisia kirjasta tehtäviin tutkielmiin sopivia nimiä: "Kourankorpi - myyttinen kylä", "Äitiyden konventiot - case study", "Sanat tekoina - Venho ja kirjainten koukut". Syntysanoista olisi moneksi! Kirjallisuudenlaitoksilla alkanee kohta kuhina.

- -

Syntysanojen kanssa käy kuin Bo Carpelanin kanssa alkusyksystä, kun haluaisin siteerata joka toista sivua. Sen sijaan vinkkaan, että Venholla on oma blogi täällä. Hän on siis oikea ihminen! Joka lukee Helvi Hämäläistä! Pitää Virginia Woolfin puolipisteistä! Voi että!