Claire Castillon: Kuplissa

"Emme rakasta toisiamme tavalliseen tapaan, olemme vähintäänkin erilaisia kuin te kaikki, eikä meitä voi panna minkäänlaisiin lokeroihin. Rakastuimme toisiimme, juhlimme muuten juuri eilen ajatuksen tasolla tapaamisemme kaksikuukautispäivää, mutta tietenkin ilman juhlallisuuksia, sillä emme noudata totunnaisia typeriä tapoja. Kieltäydymme käyttäytymästä kuin tollot. Objektiivisesti ajatellen pariskunnat ja heidän projektinsa oksettavat meitä. me koemme kuuluvamme yhteen eliniäksi, mutta emme innostu iäisyyskysymyksestä, sillä olemme intellektuelleja. Rakkaus ei alenna meitä, me sitä vastoin ylevöitämme rakkauden. Olemme aikanaan kokeneet pitkiä ja mutkikkaita suhteita, joita luulimme onnistuneiksi niin kuin tekin, hyvät ystävät, mutta joiden muisto on nyt raskas, koska se tuo mieleemme kattiloiden kalinan."

(Claire Castillon: Kuplissa, Gummerus 2012, ranskankielinen alkuteos Les bulles - arvostelukappaleesta kiitos kustantajalle!)

Minusta on mukavaa välillä lukea tällaisiakin kirjoja kuin Kuplissa - sellaisia, jotka hotkaisee yhden huvitteluaikeisen automatkan aikana takapenkillä samalla, kun syöttää lapselle vuoroin maissinaksuja ja hedelmiä ja sitten vähän suklaatakin. Castillonin novellien seurassa viihtyy ja hymyilee ja sitten taas seuraavaksi kauhistuu, ja välillä jopa tunnistaa itsensä: Lapsena luulin olevani epänormaali. Nyt ymmärrän, että erilaisuuteni norkoilee parkissa seisovan linja-auton oven vieressä sen sijaan, että nauttisi muiden kanssa loppuillan drinksuista.

Kuplissa-teos muistuttaa rakenteeltaan (ja muutenkin) hurjan suosittua Äidin pikku pyöveli -kirjaa, joka myös koostuu pikkuisista novelleista ja elämänpalasista. Tämän teoksen jokainen teksti on oma pikku kuplansa, nopeasti haihtuva välkähdys jonkun henkilön (Célestinen, Sergen, Marcellen, Berthen... voi noita ranskalaisten ihania nimiä!) ajatuksista, monologi, päänsisäinen vuodatus, yksipuolinen puhelu, ajatusketju, joihin kukaan ei vastaa.

Oman vuoronsa saa sadistinen mutta sympaattinen Aimée, joka ei enää pese miehensä pyykkejä eikä syöksy viemään tälle aamutakkia kylminä aamuina, Lilas, jonka miehellä on baby-blues, ja Hugues, isä, jonka on vaikea luopua tyttärensä seurasta kesäleirin ajaksi ja joka toivottaa lapselleen hyvää lomaa, mene kepein mielin, ja jos lähetät minulle postikortin, muista kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen. Kyllä, nauran hänessä itselleni. Juuri siksi pidän Castillonin teksteistä: välillä ne ovat vieraannuttavan kummallisia ja niiden maailma on oudolla tavalla kierossa, välillä ne tuntuvat tarkkaan osuvilta läimäyksiltä, välillä taas ne hymyilyttävät. Novellien yllätyksellisyys - ja Lotta Toivasen hienostunut, moitteettoman tyylikäs suomennos - tekevät Kuplissa-kirjasta pienen helmen. Sitä paitsi Castillon on sellainen kirjailija, että häntä on helppo suositella sekä sellaisille lukijoille, jotka eivät lue paljon, että kaltaisilleni kirjamaanikoille, jotka eivät paljon muuta teekään - siis meille kaikille, jotka elämme omissa kuplissamme.