Täällä kasvaa muukin kuin tukka. Nimittäin epäusko. Luulen, että nyt on kustantamossa tehty virhe ja Anne Swärdin Kesällä kerran -kirjasta on joitakin ihan erilaisia painoksia.
Ihan oikeasti. Maanantain Helsingin Sanomissa Suvi Ahola puhuu Swärdin uutuudesta käyttäen sanoja jälkimodernistinen tyhjyys ja kidutetut eläimet ja perheen sairauskertomus. Minä käytän samasta kirjasta sanoja kevyempi ja vähemmän ahdistava. Aholan arviossa on noin 270 sanaa, samoin minun, ja kaikki, mitä Ahola sanoo, on ihan totta, mutta niin ovat omatkin sanani. Seison niiden takana vieläkin. Tätä tiivistäminen - minulle tyypillinen ja Aholalle määritelty merkkiraja - teettää: kuulostaa ihan siltä, kuin puhuisimme eri kirjoista. Enkä usko, että ikimaailmassa valitsisin luettavakseni sitä kirjaa, jonka Ahola on lukenut. Eikö ole käsittämätöntä, koska minähän rakastin teosta?
Hmm. Aina välillä mietin, pitäisikö minun yrittää jotenkin laajentaa arvioitani, mutta ei lyhytsanaisuus ihmisestä oikein lähde. Minulle sopivin tekstimuoto olisi varmaan Facebook-status, mutta jo nyt taidan välillä tehdä vääryyttä kirjoille. Jään miettimään tätä.
Omaan arviooni tästä, Aholan näkemykseen tästä.
Mites olis Twitter-arviot? Olisit pioneeri. ;)
VastaaPoistaHahaa, joo! Tilaatko heti vai huomenna?!? :)
VastaaPoistaVoi teitä sosiaalisen median taitajia, Minna ja Karoliina!
VastaaPoistaLiiankin monisanainen bloggaajanainen täällä vain huokaa ja tuumaa, että olen Swärdin suhteen kanssasi samoilla linjoilla, Minna. Minäkään en tunnistanut kirjaa suuresti arvostamani Suvi Aholan arvostelusta. Minun mielestäni kirjassa on paljon toivoa ja valoa, vaikka se rankka perhetarina onkin.
Ja teidän pikkulukijastanne voin sanoa vain, että Oi! <3
Jos Minna alat kirjoittaa Twitter-arvioita, siinä kohtaa minäkin liityn Twitteriin! ;D
VastaaPoistaNiin, ja piti vielä sanomani että onpas ihana pellavapäinen sukkahousumies kuvassa! <3 :)
VastaaPoistaEn ole lukenut kyseistä kirjaa enkä halua siksi lähteä liikaa arvioita vertailemaan. Mutta Aholan aloitus on kieltämättä hämmentävä: "eksistentialistiset kriisit ovat vaihtuneet jälkimodernistiseen tyhjyyteen". En usko että tämä avautuu kovin monelle. Sellainenkin, joka tunnistaa sanan eksistentialistinen, osaa liittää sen nimenomaan vierauden ja tyhjyyden kokemiseen. Mutta miten siitä eroaa "jälkimodernistinen tyhjyys"? Hmmm... Menee mielestäni tarpeettoman vaikeaksi.
VastaaPoistaTämähän on mainio esimerkki siitä, että onneksi on kirjablogit joista on mahdollisuus saada muunkinlaisia kokemuksia luettavista kirjoista kuin se, mitä valtäkunnan ykköslehti kirjoittaa. Se tietenkin on totta, että Hesarilla ja sen kriitikoilla yhä on suurin valta, mutta vähitellen (ainakin toivvottavasti) rinnalle nousee myös muita. Jatka valitsemallasi linjalla, se on hyvä. Meitä monisanaisia on niin paljon muita.
VastaaPoistaMä löysin teidän arvioistanne paljon samaa. Ts. tuli aika samanlainen oli kirjoista, että näkökulmat vaihtuvat ja tarinassa kerrotaan ongelmista.
VastaaPoistaItse kirja on vielä lukupinossa, joten en osaa sanoa, miten itse kirjoittaisin siitä.
Arvionen eroavat tosin siinä, että sä kerrot pitäneesi kirjasta ja miksi pidät, Hesarin jutussa käytetään sanoja, jotka eivät avaudu ja siitä tulee hieman asenteellinen toiseen suuntaan, kun siitä huokui se, että en niin välitä dekkareista.
Tuo sun lukema kirja alkoi kiinnostaa mua ;)
VastaaPoistaTämä on kyllä aika jännä juttu sikäli, että musta Swärdin edellinen oli kyllä omalla tavallaan tosi upea, mutta siinä oli vähän liikaa yritystä, vähän niinkuin Aholallakin tossa. Liian hidotut jutut jättää helposti kylmäksi.
Kiva kun joku sanoi tuon, jota olen itsekseni joskus miettinyt mutten ole kehdannut tunnustaa :-); Hesarin arviot menevät joskus yli hilseen, näin tavislukijalle... vaikka tiedän Suvi Aholan viisaaksi ja tietonsa valtaviksi ja olen jopa lukenut hänen kirjojaan ja pitänyt niistä, ne arviot vaatisivat välillä opintotaustaa ja teoriatuntemusta, jollaista minulla ei ole. Kaino toive saada selville ilman oppikirjojen esiinkaivamista, että pitikö hän nyt kirjasta sitten vai ei. Pitänee antaa palautetta HS:n puolella. Tai sitten voi vaan keskittyä lukemaan blogiarvioita, joista saa selkeämmän ja monipuolisemman käsityksen kirjoista :-)
VastaaPoistaKatja, minä taas arvosta monisanaisuutta, olen aina arvostanut, kun minulle tavallinen 3-4 kappaletta tekee välillä tiukkaa. Pitäisi vähän höllätä. :)
VastaaPoistaToivosta ja valosta olen samaa mieltä, kuitenkin. Hyvääkin oli ja tuli. Ja minäkin arvostan Aholan työtä kaikkinensa! Hän on yksi luottokriitikoistani ja on lukenut paljon samaa, mistä itsekin pidän. Ehkä siksikin olin näin järkyttynyt. :)
Sara, varmaan minun pitäisi. Sehän sopisi tähän tyyliini oikein hyvin. :)
VastaaPoistaJa kiitos. Jotkut muuten ovat sitä mieltä, että poika pitäisi viedä parturiin. Nope.
Penjami, tuopa se varmaan onkin. Tavalliset lukijat karkottavaa sanahelinää. Aholalta en sellaista odottaisi, koska hänen tekstejään olen aina arvostanut. Ja tietysti tässä on tämä pitämisaspekti, minä pidin, hänestä ei ota selvää. Ammattilainen pysyy ammattilaisroolissaan.
VastaaPoistajaana, minä olen välillä aina ollut Parnasson tilaaja, mutta sitten en taas kestä sitä korkeakirjallista sivistyksentodistelua (enkä varsinkaan sitä, etten oikeasti älyä viimeisen sivun pakinoita (onko niitä enää olemassa edes, en tiedä), kun en tajua, mitä ne pilkkaavat, mutta tämä on sivuseikka ja oma ongelmani, tietysti :)).
VastaaPoistaHesarin ei pitäisi mennä ihan samaan, vaikka tietysti valtakunnan ykköslehdeltä tuleekin odottaa laatua eikä tällaista höpöä lukuKOKEMUSTEN erittelyä, jota minä tarjoan.
Ja kiitos. <3!
Mari A., on niissä samaakin, mutta tuo, mihin lopetat, on just se juttu. Kun koko kirja ei ole VÄHÄÄKÄÄN dekkari. En ikinä lukisi sitä Aholan arvion perusteella. :)
VastaaPoistaJa hankalista sanoista olen samaa mieltä. Aina kun asiat voi sanoa yksinkertaisesti, niin pitää tehdä.
Erja, otapa Kesällä kerran nyt lukuun, niin huomaat kyllä. Minusta tämä oli paaaljon parempi kuin se edellinen, ja ehkä tuo liika yritys olikin se syy, miksi tunsin niin.
VastaaPoistaArja, minäkin pidän Aholan kirjoista ja siitä paljaudesta, jota niissä on, ja yleensä hän arvioi sellaisia kirjoja, joista minä olen jo valmiiksi kiinnostunut, mutta nyt kyllä tosiaan meni yli hilseen. Hesari on kuitenkin tavislukijoiden tavislehti, ei sen pidä ihan ollakaan parnasso.
VastaaPoistaSiinähän homman juju on, kiva että tulee erilaisia arvioita. Minä arvostan lyhytsanaisuutta!
VastaaPoistaMutta en nyt ehkä facebookstatusta kannata kuitenkaan:)
Amma, sepä se. :) Eikä näin ole ollut kovin kauan vielä, ajattelepa. Vielä viisi vuotta sitten ei oikein OLLUT muuta kuin kriitikon sana ja siinä se. On onni, että saan olla tässä mukana. :)
VastaaPoistaAi eikös se eka Swärd ollut dekkari? Alkoi kiinnostaa enemmän tämä kirja =)
VastaaPoistaNo ei, Mari A., koska enhän minä lue dekkareita. Ei se ole kyllä oikein millään mittapuulla. :)
VastaaPoistaHei Minna, ei kerrota kenellekään mut sä voitat mun maailmassa ton Suvin milloin vaan. Meillähän olikin tätä keskustelua Vapauden yhteydessä, mut ihan useinkin saavutan ton fiiliksen et olen lukenut ihan eri kirjaa. Tosin tapahtuu sitä blogiarvioissakin, että itse lukee jotain toisella tapaa kuin joku toinen. Tää oli kiva postaus, kiitos.
VastaaPoistaanni.M, tämä on ollut hirmu kiva päivä, ja nyt siitä tuli vielä kivempi, kiitos! Sanot niin nätisti. Vapauden kohtaamat vääryydet eivät ole unohtuneet täälläkään. :)
VastaaPoistaT. Hän joka voitti tän battlen. ;)
Juu ei ollut se Swärdin edellinen kyllä millään mittapuulla dekkari minustakaan.
VastaaPoistaVoi että, jokohan mää tän laittaisin kirjastosta tilaukseen, enkä vain aikoisi ;)
Susa, ei tosiaankaan ollut. Se tässä just niin outoa onkin, että nyt moni luulee niin. :/
VastaaPoista