"Laskin kattolaudoista pääni päältä oksia ja ihmettelin että Markkulan talossa oli renkitupaankin laitettu katto höylätyistä laudoista. Lautojen syyt tekivät monenlaisia kuvioita. Eniten näin pääni päällä enkeleitä, joita oli jokaisen oksan luona. Näin oksan enkelin päänä ja puun syiden kuviot enkeleiden siipinä, jotka minua suojelivat. Sitten aloin ajatella, että laudat oli sahattu kuusipuista ja höylätty, koska jokaisessa laudassa oli monta oksaa, joita aloin laskea ja siihen laskemiseen nukahdin."
(Antti Tuuri: Kylmien kyytimies, Otava 2007)
Antti Tuurin Kylmien kyytimies on viime vuonna ilmestynyt lomakassiin sopivana pokkarina, joten päätin ottaa härkää sarvista ja selättää Jussi Ketolan, jonka kanssa en oikein tullut juttuun aiemmin. Kiitos Amman ja Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen, päätin vielä kerran yrittää - tosin myönnän kyllä, että yritin jättää kirjan aurinkotuolin reunalle ihan melkein veden varaan ja vähän ehkä tartuin siihen aurinkorasvasta liukkain käsin siinä toivossa, että kevyt pokkari vähän niin kuin lipsahtaisi ruotsalaislasten kansoittamaan altaaseen, mutta ei.
Ja - kyllä! kuinka ollakaan! - hyvä niin.
On tietysti vähän noloa muuttaa mielensä ihan kokonaan ja päätyä ylistämään juuri sitä, mitä ei hetki sitten ymmärtänyt ollenkaan, mutta ehkä lukuaika ja -hetki oikeasti määrittelevät kirjakokemusta aika lailla? Tai sitten kypsyin tietämättäni parissa kuukaudessa niin paljon ihmisenä ja lukijana, että nyt viimein ymmärrän Oikeaa Taidetta?
No joo, hupsuttelut sikseen. Minäpä kerron, mitä tapahtui. Lapsi ja mies olivat päiväunilla, minä loikoilin paahteessa. Korvani sulkeutuivat huolimatta skandinaavilasten kiljunnasta, upposin tarinaan, elin Ketolan Jussin mukana, kun hänet pakotetaan rintamalle valkoisten ruumiita kuljettamaan Tampereen taisteluiden jälkeen. Nyökkäilin, kun hän pontevasti kieltäytyy kantamasta asetta, haistoin sulavien ruumiiden hajun, peittelin itseni ja annoin maailman olla. Ja sitten yhtäkkiä jouduin etsimään kassista nenäliinoja ja pyyhkimään silmiäni, vaikka en normaalisti ole mikään vesiputouslukija. Liikuttuminen ei kuitenkaan ole se syy, miksi minun on pakko vain vuolaasti kiitellä Ammaa erittäin hyvin heitetystä haasteesta. Kiitän, koska:
Kylmien kyytimies ON mestarillinen, upea kirja, Antti Tuuri on aivan käsittämättömän taitava kirjoittaja, koska Jussi Ketola on omalla hiljaisella tavallaan yksi kiehtovimmista romaanihenkilöistä, joita olen viime aikoina tavannut, koska Kylmien kyytimies on sellainen sodan kuvaus, että siitä toipuminen vaatii näköjään aikaa. Ja koska hyvyyttä ei ole tässä maailmassa liikaa eikä kirjoja, joista päällimmäiseksi jää mieleen tyyni rauha.
Minna, sinä se osaat kirjoittaa kirjoista houkuttelevasti... olen jo moneen kertaan päättänyt, että Tuuri ei ole minua varten, mutta taas tuli tunne, että pitäisikö taas koittaa. Laitetaan tämä pitkälle listalle.
VastaaPoistaEihän sitä tiedä vaikka olisin kypsynyt lukijana tai jotain. :-)
Joo kato, ihminen kypsyy ihan yhtäkkiä. Kyse voi vain viikoista. :D
PoistaOikeasti, laita listalle. Ei hienompaa olekaan.
Jesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjesjes! Ja vielä kerran jes! Ai että olen iloinen ja melkein liikuttunutkin, että pidit tästä! Sillä tämä on totta tosiaan Todella Upea Kirja.
VastaaPoistaEtkä välttämättä ollut yhtään väärässä aiemmin (eikä Booksykaan!), ymmärrän kyllä, että Tuuri ei sovi kaikille. Mutta juuri tämä kirja on niin hieno, värisyttävä ja koskettava sotakuvaus, että en tiedä, mistä titaanista pitää olla tehty, jos tämä ei millään tavalla kosketa. Ihana Minna, pus!
En ole titaanista, en, huh sentään. Siis kaikki. Se "emäntä", se koira, se hevonen, se Jussi. Voi että.
PoistaAlussa olin kyllä samoista syistä taas vähän ärsyyntynyt, mutta sitten jotain tapahtui. En vo kuin kiittää sinua tästä haasteesta - riskinotto todellakin kannatti. Harkitsen jo muitakin Tuureja sekä lisäksi vielä yhtä "tuuria" - tämän kaimaa, sitä Hyryä, hui sentään. :)
Voi että, voi että!! <3 En ole todellakaan kaikkia Tuurin kirjoja lukenut (en tätäkään vielä, vaikka se tbr-listaltani löytyykin), mutta Talvisota on yksi Elämäni Kirjoista, ja jo sen perusteella Tuuri kuuluu ehdottomiin ikisuosikeihini kotimaisten kirjailijoiden joukossa.
VastaaPoistaJa juuri siksi olen niin onnellinen, että annoit Tuurille ja Ketolan Jussille vielä mahdollisuuden, ja että kävi niin kuin kävi. Minunkin pitää lukea tämä nyt pian! :)
Talvisota, Sara! Sinulla! En olisi osannut ajatella sinua ja Tuuria, mutta nyt uskon ihan mitä vain. Tuuri, voi Tuuri.
PoistaLue pian ja kerro sitten, jooko?
Voi että... Minullakin se vanhemmilta lainattu Tuuri odottelee lukemistaan... Toivottavasti senkin kanssa käy samoin kuin Kähkösen kirjan kanssa, että ihastun ennakkoluuloista huolimatta ;)
VastaaPoistaEikö oo kauheita nämä ennakkoluulot. Ihan uin niissä välillä. Huomennakin taitaa multa tulla yksi kirja, joka oli vaarassa jäädä lukematta ennakkoluulojen takia... Edelleen niitä altaalla luettuja. :)
PoistaHihii... kyllä olen nyt varmaan kypsynyt sitten lukijana, koska tämä oli jo toinen Tuuri peräkkäin, josta tykkäsin kovasti. Jussi Ketolassa on sitä jotain. :-)
VastaaPoistaLukijana ja HUOM. ihmisenä. :D
PoistaOnkohan Jussi Ketolan tarina nyt tässä vai vieläkö hänestä on riittänyt muihinkin kirjoihin?